lauantai 19. tammikuuta 2008

Pentukuumetta ja vähän muutakin

Ensialkuun kiitos Annelle kahdesta ihanasta länderistä, missä minä olisinkaan ilman niitä.

Ensimmäinen koirani cockeri "Sheikki" kuoli 1997. Meni muutama vuosi ja ajattelin että olisi sopiva hankkia uusi koira. Piti miettiä rotua ja mieleen tuli nuoruuden ihastus kromfohrländer. Onneksi Mikkelissä voi kyseiseen rotuun jopa tutustua, onhan täällä muutamia kasvattajia ja monia kyseisen rodun omaavia koiranomistajia.
Huomasi olevani monesti MAH:in silloisella harjoituskentällä Pursialassa juuri silloin kun länderiryhmä treenasi ja joopa joo, rodun valinta oli selvä.
Sitten vain odottamaan pentuja..Vahvaselän Jukalle ja Mallalle syntyi siihen aikaan pentue, mutta siitä pentueesta ei riittänyt pentua minulle. Seuraavana odottelin Annen pentujen syntymää ja jipii...sain oman "Millenium Milleni " 2000.
Millen kanssa aloitin heti kun koiran ikä salli agilityn harrastamisen ja hyvinhän me olemme pärjänneet, AVA titteli tuli kuin vahingossa. Nyt Mille jo jäähdyttelee, minä kun en enää jaksa pysyä teräsrouvan perässä.
Fannin hankin Annelta 2005 ja ihana hankinta on ollutkin. Niin ihana , että nyt olen aloittanut pentuviritelmät. Seuraavista juoksuista maalis-huhtikuulta on Fanni tarkoitus astuttaa, sulhasena Anu Pulliaisen komea Rönni. Toivottavasti suunnitelma toimii myös käytännössä ja saamme maailmaa lisää ihania ländereitä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terveiset täältä Kokkolan suunnalta! Tupsahdin tänne blogilistan kautta: on aina mukavaa löytää uusia länderiblogeja - omasta länderistä haaveilevalle se on yksi hyvä keino päästä kurkistamaan partasuiden arkeen. =)

Onnea bloggaajan uralle ja vielä enemmän onnea pentusuunnitelmille! Koirille rapsutukset!

Mervi kirjoitti...

Heippa!
Mäkin tein löydön blogilistan kautta!
Mikäs sen mukavampaa kun saada yksi blogi jälleen lisää seurannan alle :) ja varsinkin jos pentusia suunnitellaan niin voin ilmottautua vakikävijäksi :)

Mervi ja Mila
lisäsin linkin tänne meidän bolgiin