maanantai 28. huhtikuuta 2008

35 pv

Tänään Fannilla on raskauspäiviä takana 35 ja maha alkaa jo näkyä myös kuvissa. Todella nopeasti maha sitten "alkaa kasvaa kun alkaa".Hienosti sanottu?!
Nyt tytön ruokahalu on normaali ja lenkillä ei enää jäädä selän taakse hiipimään. Paha olo on ohitettu.
Rönni kävi Lahden näyttelyssä, mutta tuomari ei tykännyt pojan lanneosasta. Näin tällä kertaa. Caro oli ROP ja Toto VSP.Onnea heille.
Viikonloppuna kisataan sitten länderien agilitymestaruudesta, voi olla että itsellä jää kisat näkemättä kun ei ole koiraa millä kisata ja lähtö kisoihin töihin pitäisi olla jo ennen kuutta. Taitaa uni olla vielä silloin silmässä. Tietysti jos on kauhea pula työntekijöistä, silloin pitää tulla paikalle. 
 
Posted by Picasa

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Medi-koira Rönni

Fannin sulhon Rönnin agilityura nytkähti lopulta eteenpäin, kun Anu vihdoin sai Rönnin mittaukseen asti. Tuloksena uusi medi-hirmu!
Mittauksen alussa kuulemma näytti hieman epävarmalta, kumpaan luokkaan -medi/maxi-Rönni kuuluu, mutta kun herra rentoutui niin mittanauha näytti selkeästi medimittaa.
Nyt sitten vain koira treeneihin ja kisaamaan. Eikö niin Sara?vai Anu?

torstai 24. huhtikuuta 2008

Fannin odotus-päivä 30

Tänään aamulla Fannilla oli ultra-aika eläinlääkärillä. Rauhallisesti tyttö seisoi pöydällä kun eläinlääkäri esitteli meille (minulle ja Annelle) viisi selkeää pennunalkua. Eli ainakin viisi pentua tulossa, mikä helpotus.
Fanni-raukka ei vielä ole oikein nauttinut raskaudesta, vauhti on hiipunut, ruoka ei maistu ja hieman huono olokin on ajoittain vaivannut. Toivottavasti olo hieman helpottuu ennenkuin pennut alkavat todella kasvaa mahassa.
Piti hienon päivän kunniaksi ottaa Fannista hieman kuvia, joko huomaatte mahan kasvaneen?? Odotetaan vielä toukokuun loppuun ja nähdään lopullinen totuus! 
 
 
 
Posted by Picasa

Meillä vielä järjestys Mille-Fanni, tuleekohan muuttumaan pentujen myötä?

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Ensi torstaina totuus?

Varasin äsken Fannille ultra-ajan, se on torstaina 24.4 klo 9.00.
Sen jälkeen osaa varmaan hetkeksi rentoutua ja nauttia Fannin odotuksesta.
Anne nauraa minun täpinälle, itse kun on jo monia pentueita kasvattanut. Minulle tämä kaikki on niin uutta ja toivottavasti ihanaa.
Hauska odottaa tällä viikolla montako pentua Saara synnyttää, mahasta päätellen aika monta. Onnea vain sinnepäin. Ja tietty Kipan sivuilla on käytävä katsomassa Amandan kuulumisa.
Onnellista kevättä kaikille ja toivottavasti viikonloppuna Mikkelin agikisoissa nähdään monta onnistunutta länderisuoritusta.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Kennel Fannimer

Vihdoinkin oli minun anottu kennelnimi Koiramme-lehdessä, laitoin hakemuksen jo viime vuoden puolella ja jännitin kerkeääkö nimi tuleville pennuille. Saisihan nimen lisätä jälkikäteenkin, mutta hyvä näin. Kukaan ei sitten saa valittaa nimestä jotta se ehtisi kesäksi minulle...

Olin viikon työn takia poissa kotoa ja ajattelin kotiintullessa, että ihanaa, varmaan näen muutoksen Fannissa. Toisin kävi, ihan sama typykkä vielä. Jälkikäteen kuulin mieheltä, että oli Fanni oli jossakin välissä viikkoa hieman oksennellut...toivottavasti oli sitä "pentuoksentelua", ruokahalu ainakin on kadonnut.Ultra pitää kyllä varata parin viikon sisällä että saamme varmistuksen pentuasiaan.

Oli hauska tulla reissulta kotiin, näki taas kaikki kodin epäkohdat mitä pitäisi korjailla. Imuri, lattiarätti, turhat tavarat ja Millen karvat saivat kyytiä. Milleä en enää nypi, koneella vedän typykän lyhytkarvaiseksi. Kesällä karva taas kasvaa ja syksyllä sama uudelleen. Helppo homma muttei aina niin kaunista lopputulosta. Millen karva rupesi vain olemaan niin tiukassa etten jaksanut enää sitä kunnolla nyppiä, siitä tämä siirtyminen koneeseen. Fanninkin eturinta on todella ilkeä nyppiä, kyljistä karva irtoaa kyllä helposti.

On muuten ollut aika outo olo, kun lauantaina jäi kännykkä töihin enkä saa sitä haetttua ennenkuin vasta maanantaina. Aika riippuvaiseksi olen puhelimesta tullut. En edes muista ihmisten puhelinnumeroita jotta voisin poikien puhelimeilla soitella. Pitää etsiä vanha puhelinmuistio ja päivittää sen tiedot heti ensi viikolla jos joskus muulloinkin käy näin hassusti.