Meillä koirat osaavat kerjäämisen jalon taidon..
Tarpeeksi kun tuijottaa ja näyttää ihanalta..
niin joskus jotakin herkkupaloja myös saa..
Tällaista meillä koirat syövät joka päivä..
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Ladyt landelta matkustaa
Meillä oli tiedossa Anun kanssa ihana viikonloppu koirien kanssa Turussa, mutta kohtalo puuttui peliin ja matka tyssäsi Lahteen....
Matkan suunnittelu alkoi ja kesällä, kun vihdoin sain varattua Fannille ja Raisulle ajan Leena Piiran käsittelyyn. Samalla huomasin, että sinä viikonloppuna on myös kolme kisaa Turussa, jee, samalla myös kisaamaan ATT:n hallikisoihin. Anu innostui myös matkasta, hän sai varattua perjantaille vielä Jaakon koulutuksenkin, sekä Oprille että myös pennuille Raisulle ja Rasselle.Edullinen hotellihuone löytyi Turun Cumuluksesta.
Ensimmäinen jobinposti saapui ATT:n kisojen tiimoilta, aikataulut olivat muuttuneet niin, että minun oli peruttava kisat Fannin osalta. Piiran käsittely oli juuri samaan aikaan kuin medistartit alkaisivat..Nooh, onneksi Anu vielä pystyi kisaamaan..niinhän sitä tuolloin vielä luuli.
Perjantai koitti, auton renkaat oli vaihdettu, reittiohjeet tulostettu, kamat pakattu ja eikun auton nokka kohti Turkua. Lahden kohdalla auto rupesi sitten hyytymään. Anu pelkääjän paikalla soitteli pari puhelua ja paikallinen Mazda-huolto löytyi. Auto pääsi heti sisälle tietokonesyyniin ja karu totuus paljastui, auton saisi ulos korjattuna vasta maanantaina. Onneksi Anun mies pääsi hakemaan meidät Lahdesta, mutta saimme Anun ja neljän koiran kanssa kierrellä karua autoliikealuetta monta tuntia ennenkuin kyyti kotiin saapui.
Näin jäi meiltä Turun ihmeet kokematta,jäi siis hotelliyö/hotelliaamiainen, Jaakon koulutus, Piiran käsittely ja Anulta kisat...voi voi.Nooh, kerkesin sitten vastapainoisesti kotona lauantaina siivoamaan, trimmaamaan koirat ja muuten vain löhöilemään,ei huonoa sekään.
Ensi kerralla parempi tuuri ja pääsemme perille.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008
perjantai 17. lokakuuta 2008
Pentutapaaminen
Viime viikonloppuna kaikki Suomessa olevat Fannin ja Rönnin pennut tapasivat pitkän tauon jälkeen jälleen toisensa. Jälleennäkeminen sujui todella iloisissa merkeissä, ei murinoita eikä uhittelua vaan vain leikkiä ja painimista. Päivälle suunnitellut ohjelmat jäivätkin kokonaan pitämättä kun vain seurasimme "pentujen" leikkejä. Ensi kerralla pitänee pitää kaksipäiväinen tapahtuma jos aikoo jotakin järjellistä ohjelmaa saada aikaiseksi.
Aloitimme päivän kahdentoista paikkeilla, jolloin suurin osa oli jo paikalla eli lähdimme kävelylle mökkitielle. Siellä pennut saivat suurimmat höyryt pois, toiveena oli että sitten sisällä olisi hieman helpompaa.
Hieman oli tihkusateinen keli, onneksi ei menoa haitannut. Lenkin jälkeen pennut painelivat vielä mökin pihalla melkoista ravia joten aikaa vierähti ulkona niitä vain seuraten. Yritin ottaa silloin muutaman kuvankin, mutta aika toivoton tehtävä kun oli niin liikkuvaa porukkaa, kamera ei pysynyt perässä.
Sitten lopulta sisälle ja kalakeitolle/kahville. Ja pennut jatkoivat leikkiä sisällä.
Saimme siinä jossakin välissä katsottua mm Tarmon, Anan ja Gromitin turkin kunnon eli hieman trimmausoppia. Ei ollut koirissa paljon nypittävää, vain "pörrötukan" siistimistä päälaella. Sitten taas seurasimme pentueen painia ja hassuja leikkejä.
Kaikki pennut olivat kyllä ihanan näköisiä ja hyvin kasvaneet. Ana oli kaikista pienin mutta tasapainoisen näköinen söpöläinen, Heli kauhuissaan kyseli mitä te muut oikein syötätte koirillenne...Tarmon oli muuttunut tummasta pojasta hienon näköiseksi nuoreksi herraksi, Gromit piti edelleen suurimman pennun titteliä, komea poika, Rasse ja Ruca olivat todella tasapainoisen näköisiä herroja,sopivan kokoisia ja näköisiä ,Fyra oli Annariinan ihmetykseksi pentueen pienemmästä päästä eli normaalikokoinen länderineito Raisun ollessa sieltä isoimmasta päästä, toivottavasti ei maxi-sellainen. Maya oli myös kasvanut kivasti, melkein Raisun kokoinen mutta hieman tasaisemmin kasvanut. Saikohan kukaan tosta sepostuksesta mitään tolkkua..NOOH..ei haittaa vai mitä lauantai-iltalaiset?!
Päivä loppui liian varhain, ilta saapui ja monet joutuivat lähtemään kotimatkalle.
Vain Harri ja Virpi Gromitin kanssa, Anu ja Sara Rassen kanssa ja Minna ja Jade Mayan+ "muitten" kanssa olivat yötä. Kävimme saunassa, MUUTAMAT jopa uimassa ja hieman teimme iltapalaa...vieläkään en tiedä söikö Virpi aurajuustollisen leivän vai ei?!
Minna ja Jade jatkoivat matkaa aamulla agilitykisoihin, me muut seurasimme kameroitten kanssa koiria ja lopulta oli meidänkin lähdettävä kohti kotia.
Kiitos ihanasta viikonlopusta kaikille päivään osallistuneille

torstai 2. lokakuuta 2008
Raisu rokotettu
Tänään Raisu sai viimeisen ns. penturokotteen, seuraavan kerran sitten vuoden päästä. Samalla Raisu taas punnittiin ja kamala kun tyttö kasvaa vauhdilla, nyt jo 8.35 kg. Toivotaan ettei tule maxi-koiraa, nyt kasvu STOP. Mutta ihana on tyttönen, niin kuuliainen ja lutunen, paitsi mitä nyt eilen agilityhallilla Tiinan Roverille yritti esittää kovista. Toivotaan että tuleva pentutapaaminen menee hyvin, ilman isompia mahtailuja.
Tällaista tällä erää, kuulemisiin.
Tällaista tällä erää, kuulemisiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)