Sunnuntaina olin Raisun kanssa pitkästä aikaa näyttelyssä, tällä kertaa paikkana Jyväskylä ja kansainvälinen näyttely. Tuomarina oli joku belgialainen mies, minusta ihan mukava koska hän tykkäsi kovasti Raisusta mutta muille oli kuulemma ollut hyvinkin outo ja tyly. Esim minusta niin ihana Pyry sai hienosta esiintymisestä huolimatta EH:n (joka on teitty hyvä tulos)mutta perusteet sille olivat hieman oudot. Esim maininta iso uros?? ja Raisulle joka on melkein saman kokoinen ja vielä narttu ei mitään mainitaa koosta..
No joka tapauksessa Raisu vei kaiken mahdollisen eli kotiintuliaiset olivat SERT, ROP JA CACIP. Olin kyllä aika fiiliksissä kehän jälkeen, jopa niin iloinen että päätin jäädä ryhmäkehiin ( kiitos Eijalle ja Mallalle menokyydistä ja ymmärryksestä...)
Siitä alkoikin melkoinen odottelu, lopulta noin neljän tunnin odottelun jälkeen kokoomakehät alkoivat ja minä siellä Raisun kanssa "buudeleiden" välissä...tulosta ei tietysti tullut ryhmissä, mutta Tiina kyllä minulle kommentoi, että olisin voinut hieman keskittyä paremmin Raisun esittämiseen. Tuomari oli kuulemma useaan otteeseen Raisua silmäillyt ja minä vain sähläsin jotakin muuta kuin piti sillä aikaa..Se on edes jotakin, että tuomari jotenkin huomioi meidänkin rotua ryhmissä!!Tästä on hyvä jatkaa, pitää vain vielä treenata tota esiintymistä ja paikallaoloa.
Kiitos kaikille tutuille hauskasta päivästä, länderi-ihmisten kanssa on aina niin kiva jutella koira-asioista.
Kuva Raisusta sitten joskus.
maanantai 23. marraskuuta 2009
perjantai 9. lokakuuta 2009
Fannimer-tapaaminen

Viime viikonloppu oli oikea koiraviikonloppu meidän huushollissa. Mikkelissä oli kaksipäiväiset agilitykisat ja samalla pidimme Fannimer-tapaamisen.Kiva oli nähdä, että jopa 7 "pentua" kymmenestä saapui Mikkeliin, kahden matka olisi ollutkin liian pitkä, Ruotsista harvemmin tapaamisiin tullaan.
Minna ja Jade saapuivat jo myöhään perjantai-iltana koirineen, muut sitten vähitellen lauantaina.
Hieman aluksi hirvitti, miten me kaikki noin 10 ihmistä ja 15-18 koiraa mahdumme meidän kaupunkitaloon, mutta lopulta kaikki meni hyvin ja tilaa löytyi. Ja onneksi ilmat suosivat, vesisadetta oli pieniä poikkeuksi lukuunottamatta vain silloin kun me nukuimme.
Lauantai alkoi siis agilityllä, Fanni starttasi kaksi kisaa, toinen rata 0 ja sijoitus 5., toinen rata 5 virhettä, se perhanan puomi aiheutti minulle taas hätäilyä.
Virallisten starttien jälkeen oli vuorossa junnuagilityä KK-99:n kentällä, Anu toimi valmentajan ja Fannimer pennut + vierailevat tähdet treenasivat; Gromit ja Harri (sekä Virpi), Ruca ja Terhi, Ana ja Pinja , minä ja Raisu sekä Mikko ja Lara ekassa erässä ja sitten jo illan pimentyessä pro-ryhmä Minna ja Maya, Annariina ja Fyra sekä Jade ja Ecco(en tiedä menikö nimi oikein). Kiitos Anulle opeista.
Sitten treenien jälkeen pitsan/kiinalaisen ruuan ostoon ja meille syömään, saunomaan ja juttelemaan koirajuttuja. Niin se ilta vierähti ja sunnuntaina oli kotiinlähtöjen aika.
Koirat tulivat kivasti juttuun keskenään ja viikonlopun suola oli yhteiset kävelylenkit läheisellä pururadalla ja metsässä.

Kiitos kaikille "vierailijoille", oli ihana viikonloppu.
Ja kaikki nämä kuvat tässä blogiteksitissä on ottanut Harri Nurmi, en vain osannut liittää kuviin tekstiä...kiitos Harrille.

Raisun ja Rucan leikkihetki

Ana ja Pinja söpöilee
lauantai 26. syyskuuta 2009
Fannin agilitysaavutuksia
Paljon ei olla Fannin kanssa tänä vuonna kisattu saati harjoiteltu, mutta tuloksia olemme jopa saaneet aikaseksi.
KK-99:n järjestämissä piirinmestaruuskisoissa ylsimme hopeasijalle ja eilen seuranmestaruuskisoissa veimme medeissä voiton!
Mitä tästä muuta voi päätellä kuin että vähemmän harjoitusta ja kisoja ja satsaamme vain tärkeisiin kisoihin...

sunnuntai 30. elokuuta 2009
Elokuuko vielä kesää??
Tällaista meillä elokuun alussa, hienoa kesäsäätä
Tässä Raisun yksi "bestis", naapurin Bruno. Leikit sujuvat
ja välillä pitää ottaa rennommin
Tässä Raisun yksi "bestis", naapurin Bruno. Leikit sujuvat
ja välillä pitää ottaa rennommin
Loppukesän kuulumisia
Kuten aiemmassa blogitekstissä kirjoitin, yksi johto oli hukassa ja kuvia uupui. Tässä kuitenkin vihdon kuvia voitokkaasta kaksikosta, Raisu VSP ja Rasse ROP, Mikkelin KV-näyttely heinäkuun lopussa.
Ensin poseeraa Raisu
Ja sitten sisarukset yhdessä
Pitihän minun sitten näyttää miten hienosti Raisu ui
Ja Fanni myös leikeissä mukana vaikkakin hieman taka-alalla
Ensin poseeraa Raisu
Ja sitten sisarukset yhdessä
Pitihän minun sitten näyttää miten hienosti Raisu ui
Ja Fanni myös leikeissä mukana vaikkakin hieman taka-alalla
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
Kv-näyttely
Hyvin sujui Raisulta ja Rasselta sateinen Mikkelin KV-näyttely, Rasse ROP ja Raisu VSP. Hienoa!
Ana oli nyt vuorostaan PN-2, mitenköhän seuraavalla kerralla...
Kamerassa on ihania kuvia voittajista, mutta se perhanan piuha on kateissa jälleen kerran.
Agilitykilpailu Fannin kanssa sujui ihan ok pitkän tauon jälkeen, keskityimme kontakteille ja olin niihin ihan tyytyväinen. Eli meidän tulos oli taas HYL. Mun kädet vispas kuulemma taas ihan kiitettävästi lennokkaita käskyjä Fannille. Pitää keksiä joku patentti millä ne kädet saa pysymään rauhallisina sivuilla ilman sitä jatkuvaa huitomista.
Olosuhteet olivat kyllä lauantaina ihan hurjat, satoi vettä välillä niin kaatamalla, että parasta olisi ollut ilman vaatteita. Paras sade osui vielä silloin kun kannoimme esteet pois kentältä. Onneksi oli varavaatteita autossa.

tiistai 7. heinäkuuta 2009
Agirotu 2009
No niin, ensimmäinen melkein virallinen startti takana meidän Fannimer-tiimillä ja tulos komeasti yli 200 virhepistettä. Eli meidän nelikko kokeili missä mennään ja kohta alkaa armoton treenaaminen. Kiva oli nähdä miten hulluna Ana käy agilityyn, jatkossa tulemme varmaan näkemään nopeita ratoja. "Perusvarmaa" etenemistä eli ei niin kiitävää menemistä esittivät sitten minun Raisu, Ruca ja Rasse. Gromit näytti myös harkka-alueella kuinka innoissaan se lajista on, Harrille voi tulla aika kiire ajoittain...
Fannimer-tiimistä Nastolassa oli paikalla tämän kisaavan nelikon lisäksi siis tietty Gromit, Fyra ja Suomessa tällä hetkellä lomaileva Martta. Kiva oli nähdä varsinkin Marttaa, senverran harvinasta nähtävää. Nyt on sitten Marttakin opetettu haukkumaan ja hieman murisemaan??sekä pitämään oikean korvan sivulla kuten "kuuluukin".
Kiitos mukavasta päivästä kaikille paikallaolleille tutuille, ensi vuonna uudelleen??
Tässä Martta ja juuri sivulle noussut korva
Kova kolmikko eli Ruca, Raisu ja Gromit.
Korva valokuvauskuntoon
Poseeraus jatkukoon

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)