Taas yksi uusi agilityvalio on nähnyt päivänvalon, kun Fanni sai perjantaina agilityvaliotittelin. Tosin kolmas nollavoitto tuli jo syyskuussa 2009, mutta vasta nyt toukokuun alussa ymmärsin hakea valioarvoa. Ja niinhän siinä kävi, että Fanni oli kuin olikin valio. Nämä uudet säännöt hieman hämmensivät minua ja valioarvon hakeminen kesti. Seuraavana on kuulemma hyppyvalion metsästys, saas nähdä.
Mutta hienoa miten upeasti koirani pärjäävät, Mille AVA, Fanni MVA ja AVA, Raisu toivottavasti kaikkea näitä joskus tulevaisuudessa.
maanantai 24. toukokuuta 2010
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Päivänsankari Raisu ja ekat agilitystartit
Eilen sunnuntaina ensimmäinen Fannimer-pentue täytti kaksi vuotta, Raisu onnittelee kaikkia sisaruksiaan.
Samaan synttäriviikonloppuun mahtui paljon mukavaa tekemistä; Harri, Virpi ja Gromit olivat meillä viikonloppuvieraina, näimme taas Tiinan suloiset pennut ja mikä tärkeintä, Raisu starttasi ekat agikisansa.
Eka rata meni minun osalta kuulemma tosi löysästi, taisimme molemmat, Raisu ja minä vähän jännittää tuota starttia. Tulos hylätty ja katse kohti seuraavaa rataa. Toinen rata sujui jo vähän paremmin, Raisu ei vieläkään irronnut mihinkään ja kyseli minulta jatkuvasti neuvoja mutta kepit ja kontakitit olivat hyvät. Tuloskena viisi virhepistettä ja sillä voitto. Kolmas rata oli hyppis ja se meni alkuradan osalta vauhdikkaasti ja puhtaasti, sitten minulta paukahti pienellä vauhtisuoralla takareisi ja kinkaten maaliin. Onneksi Raisu ei pahemmin tilannetta ihmetellyt vaan pääsimme maaliin ja tuloskena o, toinen sija. Eli hullumpi aloitus, nyt vain tulee pitkä tauko oman jalan takia.
Harri ja Gromit starttasivat myös ja oli kiva nähdä miten ensikertailaisten radat sujuivat, hyvältä näytti.
Sunnuntaina olisi ollut Fannin vuoro kisata, minä edelleen jalkapuolena..no onneksi sain Anun varaohjaajaksi ja ekalta radalta Anu ja Fanni puhdas rata ja seitsemänsiä. hienoa. Toisella startilla Fanni rupesi sitten etsimään minua ja rata ei edennyt alkua pidemmälle. Mutta kiitos Anulle varaohjauksesta.
Harrille ja Virpille kiitos viertailusta, oli taas mukava nähdä Gromit ja vaihtaa kuulumisia. Saa nähdä kuka teidän mukaan sitten Mikkelistä seuraavalla vierailulla lähtee..
ja kunhan valokuvaajat( Harri ja Virpi ) laittavat minulle kuvia viikonlopusta niin liitän niitä blogiin, oma kamera taas jossakin hukassa.

tiistai 4. toukokuuta 2010
lauantai 1. toukokuuta 2010
Hyvää vappua!
Niin se aika rientää ja kohta on täysi kesä!!
Oma blogi on pitkään ollut vailla päivityksiä, ei muka ole tapahtunut mitään erikoista.
No sen verran hienoja uutisia kuitenkin nyt lähiaikoina on ilmnennyt, että kerrottakoon muillekin..
eli Raisu on nyt virallisesti mitattu ja hän on MEDI koira!! Niin upeaa ettei sanotuksi saa..
Ja toinen uutinen; Raisu ja Ruca kävivät torstaina Lappeenrannassa silmätarkastuksessa ja terveet silmat molemmilla, aivan upeaa sekin.Kiitos Terhille ja Mikolle majoituksen järjestymisestä, kerron pääseekö poika piirijoukkueeseen jalkapallossa:)
eli kyllä on tämä vuosi jatkunut hyvien uutisten merkeissä.
Samoin kävin katsastamassa Reetan ja Rönnin pennut Tiinan luona, tosi suloisia ja tasavärisiä kaikki, pentukuume iski heti. "Tahtoo" uusia pentuja, sitten joskus!
Mutta ensi kerralla kuvien kera päivitykset, nyt Hyvää Vappua kaikille!

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
Mille 10 vuotta!
Niin se aika rientää, vastahan minä muutama vuosi sitten hain kotiini Annelta Anttolasta ensimmäisen länderini ja tässä sitä ollaan, 10 vuotta yhteiseloa takana ja toivottavasti monta vielä edessä.
Kiitos Annelle, että uskoit minulle suloisen koiranpennun ja Millelle kiitos monista huimista agilityvuosista ja nyt kiireettömistä eläkepäivistä.

maanantai 1. maaliskuuta 2010
Hiihtoloman alkukuvia
torstai 7. tammikuuta 2010
Uusi vuosi vanhat kujeet
Vuosi 2010 on alkanut ja ei voi kuin todeta, että koirilla kaikki kujeet ennallaan.
Fanni näytti taas päivällä jollekin satunnaiselle ohikulkijalle "karvansa" kun ryntäsi pihalta hurjasti haukkuen viereiselle kävelytielle.Argh!! Kyllä on kauhean kuuloista ja näköistä menoa, kiinni ei ole kehenkään käynyt, mutta lähellä louskuttaa. MUISTAN tästälähtien pitää Fanni alkumatkasta aina hihnassa kun kotonta lähdemme. Kauempana metsässä sitten vasta irti...
Onneksi Mille ja Raisu ovat erilaisia, Raisu tietty vielä nuori koira joka oppii varmasti kaikenlaista iän myötä...toivotaan ettei tota Fannin älytöntä räksytystä.
Muuten koirien osalta vuosi lähti käyntiin yskien, mistä lie senkin ovat joulukuussa saaneet. Ja todella huonot ulkoiluilmat ovat myös taanneet sen, että meillä tepastellaan pitkin yötä ees sun taas laminaattilattialla, yritä siinä sitten nukkua..
Eli tosi kiva alku tälle vuodelle, tästä vain paremmilla konsteilla eteenpäin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)