Tänään kävimme Anun kanssa hallilla ja otimme muutaman yhteikuvan koiristamme, tässä niistä muutamia.
Ensin ulkona aurongonpaisteessa...
Sitten sisällä agilityhallissa..
Hitsi kun en osaa ottaa silmistä pois tota salaman aiheuttamaa heijastusta.
tiistai 26. helmikuuta 2008
Fanni ja Cooper
sunnuntai 10. helmikuuta 2008
Viikko Rukalla
Yksi talvilomaviikko takana, vietimme sen ystäväperheen kanssa Rukalla. Koirat olivat tietysti mukana, automatkalla niillä oli varmaan enemmän tilaa omassa häkissään kuin meillä ihmisillä;joka puolella oli kasseja, laskettelumonoja, poikien koulukirjoja ja loppumatkasta vielä ruokakassejakin.
Meillä oli käytössa upseeriliiton mökki johon oli viikoksi sulloutunut kolme koiraa (Fanni, Mille ja hovawart Rölli), neljä lasta ja neljä aikuista. Hyvin mahduimme ja sopu säilyi.
Koirille loma ei ollut varmaan niin ihana kuin meille ihmisille, koska me ihmiset hävisimme usein ennen puolta päivää rinteisiin ja tulimme kuuden pintaan illalla takaisin kämpille...
Meidän koirat eivät pitkiä lenkkejä viikon aikana juosseet, mitä nyt muutamana päivänä kahlasimme umpihangessa puolisen tuntia..hikistä hommaa. Rölli sensijaan lähti ísäntänsä kanssa joka aamu viiden maissa tunnin tai kahden tunnin hiihtolenkille..huh huh..me muut vain nukuimme sikeästi unta siinä vaiheessa.
Kaikenkaikkiaan mukava reissu, autossa istuminen on vain niin tylsää, paikat puutuu.
Tulimme Rukalta eilen, jäi Varkauden agikisat jälleen tänä vuonna väliin, onnea vain Simolle ja Eijalle toisesta tilasta agiradalla ja Anulle ja Oprille voitosta hyppiksellä.
Koska kisat jäi siis väliin piti heti sunnuntaiaamusta lähteä hallille harjoittelemaan..koirat olivat ihan vauhkoina ja menohaluja riitti. Otin radanpätkää ensin Millen kanssa ja melkein meni hermot kun koira vain säntäili paikasta toiseen katsomatta minne minä sitä haluan..aagghh. Onneksi otin sitten asian huumorilla ja annoin Millen toteuttaa itseään ja juosta esteeltä toiselle, se on sitä jäähdyttelyä se.
Sitten oli Fannin vuoro ja ihana oli ohjata koiraa joka kuuntelee eikä vain säntäile. Hieman erilaista kuin Millen kanssa. Kyllä Fannikin aluksi oli aika kuumana, todisteena on pieni verijälki oikeassa rystysessä.
Nyt on sitten lomaviikko takana, työt kutsuvat jälleen ensi viikolla ja palaamme arkeen..Onneksi sentää Tiia tulee Varkaudesta meitä ensi viikonloppuna kouluttamaan, on mitä odottaa.
Ja onnea Tiinalle Reetan suuren pentueen johdosta, suloisia kuvia oli Krumme Furchen blogissa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)