sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Raisu ja Rasse

 

Gromit poseeraaa
 
Posted by Picasa

Pentuja jälleen

Vauhdin hurmaa
 

Puolukkametsässä sunnuntaina
 

Raisu ja Gromit
 

Maya ja Rasse
 
Posted by Picasa

Kuvia tapaamisesta

Ryhmäkuva
 

Jotakin jännää maassa
 

Kuvataidetta hännistä
 

Ryhmässä on kiva olla
 
Posted by Picasa

perjantai 17. lokakuuta 2008

Pentutapaaminen

Viime viikonloppuna kaikki Suomessa olevat Fannin ja Rönnin pennut tapasivat pitkän tauon jälkeen jälleen toisensa. Jälleennäkeminen sujui todella iloisissa merkeissä, ei murinoita eikä uhittelua vaan vain leikkiä ja painimista. Päivälle suunnitellut ohjelmat jäivätkin kokonaan pitämättä kun vain seurasimme "pentujen" leikkejä. Ensi kerralla pitänee pitää kaksipäiväinen tapahtuma jos aikoo jotakin järjellistä ohjelmaa saada aikaiseksi.

Aloitimme päivän kahdentoista paikkeilla, jolloin suurin osa oli jo paikalla eli lähdimme kävelylle mökkitielle. Siellä pennut saivat suurimmat höyryt pois, toiveena oli että sitten sisällä olisi hieman helpompaa.
Hieman oli tihkusateinen keli, onneksi ei menoa haitannut. Lenkin jälkeen pennut painelivat vielä mökin pihalla melkoista ravia joten aikaa vierähti ulkona niitä vain seuraten. Yritin ottaa silloin muutaman kuvankin, mutta aika toivoton tehtävä kun oli niin liikkuvaa porukkaa, kamera ei pysynyt perässä.

Sitten lopulta sisälle ja kalakeitolle/kahville. Ja pennut jatkoivat leikkiä sisällä.
Saimme siinä jossakin välissä katsottua mm Tarmon, Anan ja Gromitin turkin kunnon eli hieman trimmausoppia. Ei ollut koirissa paljon nypittävää, vain "pörrötukan" siistimistä päälaella. Sitten taas seurasimme pentueen painia ja hassuja leikkejä.

Kaikki pennut olivat kyllä ihanan näköisiä ja hyvin kasvaneet. Ana oli kaikista pienin mutta tasapainoisen näköinen söpöläinen, Heli kauhuissaan kyseli mitä te muut oikein syötätte koirillenne...Tarmon oli muuttunut tummasta pojasta hienon näköiseksi nuoreksi herraksi, Gromit piti edelleen suurimman pennun titteliä, komea poika, Rasse ja Ruca olivat todella tasapainoisen näköisiä herroja,sopivan kokoisia ja näköisiä ,Fyra oli Annariinan ihmetykseksi pentueen pienemmästä päästä eli normaalikokoinen länderineito Raisun ollessa sieltä isoimmasta päästä, toivottavasti ei maxi-sellainen. Maya oli myös kasvanut kivasti, melkein Raisun kokoinen mutta hieman tasaisemmin kasvanut. Saikohan kukaan tosta sepostuksesta mitään tolkkua..NOOH..ei haittaa vai mitä lauantai-iltalaiset?!

Päivä loppui liian varhain, ilta saapui ja monet joutuivat lähtemään kotimatkalle.
Vain Harri ja Virpi Gromitin kanssa, Anu ja Sara Rassen kanssa ja Minna ja Jade Mayan+ "muitten" kanssa olivat yötä. Kävimme saunassa, MUUTAMAT jopa uimassa ja hieman teimme iltapalaa...vieläkään en tiedä söikö Virpi aurajuustollisen leivän vai ei?!
Minna ja Jade jatkoivat matkaa aamulla agilitykisoihin, me muut seurasimme kameroitten kanssa koiria ja lopulta oli meidänkin lähdettävä kohti kotia.

Kiitos ihanasta viikonlopusta kaikille päivään osallistuneille

torstai 2. lokakuuta 2008

Raisu rokotettu

Tänään Raisu sai viimeisen ns. penturokotteen, seuraavan kerran sitten vuoden päästä. Samalla Raisu taas punnittiin ja kamala kun tyttö kasvaa vauhdilla, nyt jo 8.35 kg. Toivotaan ettei tule maxi-koiraa, nyt kasvu STOP. Mutta ihana on tyttönen, niin kuuliainen ja lutunen, paitsi mitä nyt eilen agilityhallilla Tiinan Roverille yritti esittää kovista. Toivotaan että tuleva pentutapaaminen menee hyvin, ilman isompia mahtailuja.
Tällaista tällä erää, kuulemisiin.