Sunnuntaina olin Raisun kanssa pitkästä aikaa näyttelyssä, tällä kertaa paikkana Jyväskylä ja kansainvälinen näyttely. Tuomarina oli joku belgialainen mies, minusta ihan mukava koska hän tykkäsi kovasti Raisusta mutta muille oli kuulemma ollut hyvinkin outo ja tyly. Esim minusta niin ihana Pyry sai hienosta esiintymisestä huolimatta EH:n (joka on teitty hyvä tulos)mutta perusteet sille olivat hieman oudot. Esim maininta iso uros?? ja Raisulle joka on melkein saman kokoinen ja vielä narttu ei mitään mainitaa koosta..
No joka tapauksessa Raisu vei kaiken mahdollisen eli kotiintuliaiset olivat SERT, ROP JA CACIP. Olin kyllä aika fiiliksissä kehän jälkeen, jopa niin iloinen että päätin jäädä ryhmäkehiin ( kiitos Eijalle ja Mallalle menokyydistä ja ymmärryksestä...)
Siitä alkoikin melkoinen odottelu, lopulta noin neljän tunnin odottelun jälkeen kokoomakehät alkoivat ja minä siellä Raisun kanssa "buudeleiden" välissä...tulosta ei tietysti tullut ryhmissä, mutta Tiina kyllä minulle kommentoi, että olisin voinut hieman keskittyä paremmin Raisun esittämiseen. Tuomari oli kuulemma useaan otteeseen Raisua silmäillyt ja minä vain sähläsin jotakin muuta kuin piti sillä aikaa..Se on edes jotakin, että tuomari jotenkin huomioi meidänkin rotua ryhmissä!!Tästä on hyvä jatkaa, pitää vain vielä treenata tota esiintymistä ja paikallaoloa.
Kiitos kaikille tutuille hauskasta päivästä, länderi-ihmisten kanssa on aina niin kiva jutella koira-asioista.
Kuva Raisusta sitten joskus.