Päätin sitten tällä erää lopettaa Raisun pentusuunnitelmat ja siirtää ne hamaan tulevaisuuteen. Syitä on monia, suurin syy varmaan on, että tälle keväälle on jo tulossa niin monta länderipesuetta että meidän suunnitelmat voivat hyvin siirtyä. Onneksi Pyryn omistaja Eija tuki päätöstäni ja odotamme. Toinen syy on myös terveyskeskustelu jota foorumissa nyt käydään. En halua ottaa tällä hetkellä lisää murheita mietittäväksi, kyllä ei ole helppoa olla kasvattja varsinkin rodussa jossa todellakin avoimesti keskustellaan koirien sairauksista, edelleenkin. Pentukyselijät saavat tasan tarkkaan tietoa kyseisen yhdistelmän mahdollisista perinnöllisistä taustoista, mutta niin kauan kun emme tiedä miten perinnöllisyys etenee on vaikea tehdä totaalisia jalostuskieltoja, varsinkaan jos koiran omatkin vanhemmat terveitä.Ensimmäiset minun ja siskoni koirat olivat spanieleita ja kyllä oli niissäkin vaikka mitä, suurin ongelma oli tietysti jatkuva korvatulehdus ja sen päälle vielä perinnöllinen vatsasairaus mikä koituikin toisen koiran kohtaloksi. Ja tästä sairaudesta kasvattaja ei meille kyllä inahtanutkaan. Onko parempi olla tietämätön tulevasta, ei minusta.
Onneksi Raisun veljellä on Ruotsissa jo varmaan 20 tervettä jälkeläistä ja Rasse-veljelle syntyi myös juuri pentuja, kiva seurata niiden kehitystä.
Länderi on perusterve koirarotu ja sen eteen on tehty töitä ja on edelleen tehtävä töitä. Jalostus etenee tulevaisuudessa varmaankin entisillä hyviksi havaituilla linjoilla eli ei poissulkemalla kaikka kantajat rodusta vaan tutkimalla tarkkaan mahdolliset yhdistelmät. Näin on saatu ennenkin hyviä tuloksia, miksei tulevaisuudessakin. Ainoa mitä itse lisäisin on roturisteymät, niitä kyllä kannatan jos vain löytyy rotu, rotuyhdistelmä joka auttaa asiaa eikä pahenna tilannetta.