sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua!

Näiden kuvien kera koko Norpankujan "koiralauma" ( Fanni, Raisu, Bruno ja Mille) toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2012 .



maanantai 7. marraskuuta 2011

Sormet keskellä kämmentä

Niin,, olen tässä yrittänyt hieman saada uusia kivoja juttuja blogiini, mutta kun en vain osaa. Esim Raasillan sivuilla on kiva osio jossa koirat esitelty, samoin sama kiva osio oli  "n-elikoiden" blogissa. Pitänee kysyä siis viisaammilta joskus neuvoja ja myös hieman kurssittaa itseään ettei mene aina koko iltaa/yötä/viikonloppua pähkäilyissä. Nyt tyydyn näihin sivuihin ja menen nukkumaan. Onnea vain Tiinalle uusien sivujen tekemisessä, ei ole helppoa vaikka valmiit työkalut onkin tarjolla.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Lääkärikäyntejä

Fanni kävi eilen virallisessa silmätarkastuksessa ja silmät todettiin terveiksi.Hieno juttu! Tuli kyllä maininta, että toisessa silmässä niitä sikiöaikaisia jäänteitä hieman näkyvissä. Fannille tehty nyt jo ainakin kolme silmätarkastusta ja vasta nyt tämä asia kirjattiin ylös...muut tarkastajat vain todenneet, että niitä näkyy.No, onneksi ei vaikuta näköön eikä ole sairaus.
Minulla itselläni sitten edessä hieman pidempi urheilutauko, agikisoissa syksyllä särkyneestä jalasta löydettiin magneettikuvissa jänteen katkeaminen ja leikkaukseen kävi käsky. Ensimmäinen kerta keppien kanssa, ei kuulosta kivalta. Ja joulukuussa pitäisi vielä pakosti töissäkin olla, saas nähdä miten käy. 

Mutta tähän loppuun ihania kuvia Raisusta Heinolan näyttelyssä.





maanantai 3. lokakuuta 2011

Pakollinen tauko

On se urheilu vaan niin vaarallista..lauantain aglitykisojen jälkeen meillä on Raisun kanssa yksi 0-tulos ja minulla taas kerran revennyt pakara/joku lihas... (vasta ensi viikolla lääkäriaika) Pitäisi muistaa kuunnella jalan tuntemuksia heti kun sieltä tulee kipuviestejä eikä hullun lailla vain juosta ja suorittaa rataa. Oli tuo Raisu aika ihmeissään kun ohjaaja kolmannen esteen jälkeen kinkkaa yhdellä jalalla ja irvistelee.

Ensi vuonna toivottavasti pääsemme  uudelleen kisaamaan, Raisun kanssa on vain niin kiva mennä vaikkei se mikään kauhea tykki olekaan, kuuliainen menijä.

Onnea Eijalle ja Pyrylle parista puhtaasta radasta ja harmi se "kirjaamisvirhe", te oikeasti olisitte voittaneet!!!

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Lisää kuvia

Ja juuri kun olin saanut äskeisen tekstin/kuvat syötettyä blogiin sain Jassulta uusia kuvia, päänäyttelystä.

Kiitos Jassulle !

Voittaja Maya !
Ja kuten voitte huomata on pentuajan musta väri hävinnyt. On se ihmeellistä miten noi värít muuttuvat koiran vanhetessa. Me ihmisethän emme muuten muutu vaikka ikää tulee lisää, eikö vaan??!!


Sitten säädän Raisua oikeaan asentoon.


Maya ja Raisu, upeat sisarukset


Vielä tytöt, ihan kaksistaan.


Onnitteluja ja koirakuvia

Blogi oli pitkällä kesälomalla, mutta nyt taas jotakin uutta. Ensi alkuun onnittelut Minnalle ja Mayalle upeasta saavutuksesta Kromfohrländereiden päänäyttelyssä, ROP ja vielä ryhmäkehässä kahdeksan sakkiin. Siihen ei moni koira yllä!!! Ja Isä-Rönnille ja Anulle onnittelut VSP:n nappaamisesta. Kyllä meni hienosti. Päivän kruunasi sitten vielä oma Raisuni ollen PN 2 heti Mayan jälkeen. Mutta sitten niitä kuvia.
Voittaja Maya pienenä pentuna.
Bruno, Raisu ja Fanni eilen metsäretkellä naapurien kanssa
Fanni ja upea veden pinta
Linssilude Fanni ja syksyinen maisema
"Ruusukorva" Raisu Ja loppuun "söpöstelykuvia",
Mille-vanhus
Fanni
Raisu elokuussa Norpankujajuhlissa
Kyllä oli hieno päätös kesälle miettii naapurin Bruno.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Fannimer A:t 3 vuotta

Niin se aika vierähtää. Jo kolme vuotta on siitä kun Ana, Fyra, Maya, Martta, Raisu, Rasse, Ruca, Tarmo, Kalle ja Gromit syntyivät.

ONNEA KAIKILLE JA VALTAISAA MENESTYSTÄ KAIKILLE MYÖS JATKOSSA, sillä hienosti ovat koirat pärjänneet agilityssä, kotikoirana olemisessa kuin myös näyttelyissä.

Viimeisimmät tiedot tulivat Minnalta ja Mayalta, ROP ja CACIB sunnuntaina Helsingissä, Annariina ja Fyra myös eilen agilityssä, agility ja hyppyvalioarvot lähtivät "tikittämään" ja Harri ja Gromit, eka voitto ykkösissä. Hienoa!

Raisu on tämän päivän aikana käynyt lenkillä, syönyt herkkuja ja tehnyt hieman puutarhahommia minun kanssa, hieno päivä.

Ja tässä meidän kolmevuotias karvakuono,




Poseeraaminen ei aina ole sitä hauskinta hommaa.