keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Viikonlopun kuulumisia

Viime viikonloppu oli jälleen kivaa koirailua täynnä sillä sekä Rucan perhe ( Terhi, Mikko, Leevi, Lara ja Ruca ) että Gromitin perhe ( Virpi, Harri, Gromit ja Ransu ) olivat tulleet meille vierailulle. Oli oikein hauska taas nähdä ja päivittää kuulumiset. Ensi vuonna uudestaan. Ansku ja Fyra ilahduttivat minua vielä tulemalla kisaamaan sunnuntaina MAH:in kisoihin.
Myös Harri ja Gromit kisasivat agilitykisoissa, aikaisin sunnuntaina oli ykkösten ensimmäinen startti. . Vaikka nollia ei tullutkaan niin oli ihana huomata parin edistyneen viime kerrasta. Mukavan näköistä menoa.
Siiten kun päviä oli edennyt jo yli kahden oli kakkosten vuoro, Raisu ja Fyra pääsivät näyttämään taitojaan. Ja hyvin kävikin, ekassa startissa molemmille viimeinen nousunolla ja eikun kisat jatkuvat tulevaisuudessa kolmosissa. Eli Anskun vierailu Mikkelissä oli lyhyt mutta antoisa.
Katsotaan nyt ehtiikö sitä kisata tämän vuoden puolella yhtään kolmosen kisaa, pitää hieman tutkia kisakalenteria.
Loppuun vielä kuvia Corfun reissusta, ensin hieman paikallista parkkeerausta, aika lailla on autoilla tilaa...



Ihania hotellikissoja piti ruokkia koko viikon


Ja tällaisia putkia me laskimme

maanantai 13. syyskuuta 2010

Kesä ohi, syksyn taikaako

Kun siis vihdoin, pienten vinkkien avulla saan kirjoitettua tänne jotakin.
Kaikkea mahdollista on tapahtunut viime päivityksestä, on vietetty jälleen kerran viikonloppu länderileirillä, käyty länderien erikoisnäyttelyssä ( ei mitään ihmeellistä kirjoitettavaa siitä eli suomeksi *Raisu ei pärjännyt voi voi, aina ei voi voittaa.. Erin sentään sai..), on noustu kakkosiin Mikkelin agikisoissa ( kolme starttia ja kaksi nollavoittoa, ei huono päivä ) ja mitähän vielä...no vaikka että kohta taas olisi pentutapaaminen Mikkelissä. Viikonlopun teema on tietysti taas agility, yhdistämme kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja tapaamme Mikkelin agilitykisojen tiimellyksessä.
Ja tietysti kovasti rupeaa mietityttämään Raisun ensi vuoden juoksut, pennut vai ei ja kuka isänä..voi voi kun tietäis...vinkkejä kiitos!!

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Kesän kuumia päivityksiä

Aluksi tässä lupaamani kuvat Rassesta, Pieksämäellä valioituneesta Fannimer Afaniksesta.

 
 
 
Posted by Picasa


Seuraavaksi kiitän Annariinaa Fannimer joukkueen kokoamisesta Agirotuun. Itse jännitin kyseisen viikonlopun Helsingissä vanhemman pojan jalkapallopelejä joten en voinut osallistua kyseiseen tapahtumaan. Taisi olla kaikilla yhtä jännät paikat ja sykkeet korkealla.
Tässä kuva *Fannimer joukkueesta

( tulipa kuva pienellä....)

Muita kuulumisia on sitten ollut kaikenlaista, uusimmat viime viikonlopulta kun Rasse ja Olga(Reetan ja Rönnin pentu) olivat meillä viikonloppuvieraina. Anu oli itse karsinnoissa hankkimassa pari hylsyä ja me vietimme sillä aikaa laatuaikaa mökillä. Ihan olivat koirat kuin kotonaan, ihania koiria.

Ensi viikonloppuna tulee sitten Minna ja Maya kavereineen kyläilemään. On taas viikonloppu täynnä agilityä. Minä kisaan Raisun kanssa pari kisaa ja Minna aloittaa Mayan kanssa. Samoin Minna ja Fanni kokeilevat kuinka yhteispeli agilityssä sujuu, mielenkiintoista!

Meillä on Raisun kanssa takana nyt jotain 7 starttia agilityä ja kaksi nollaa, molemmat hyppiksiltä. Ei ole tullut kontaktivirheitä, olen itse vain sählännyt mm. kepeillä. Raisu on kyllä todella kuuliainen ja ihana agikoira, ei mikää supertykki eikä laiska etenijä, sellainen hyvä menijä vain. Tykkään!!!

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Rasse FIN MVA

Neljäs Fannimer-muotovalio on sitten Rasse , Fannimer Afanis. Olimme tänään Pieksämäen näyttelyssä, Raisu oli ROP ja Rasse VSP. Ja siten tietysti Rassesta MVA. Hieno juttu jälleen kerran. Sitten vain odottamaan milloin Ana ja Ruca jaksavat taas käydä näyttelyissä. Kuvia lisään sitten tuttuun tapaani taas jälkikäteen.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Raisusta kuvia

Tässä tuore muotovalio Raisu ( ja takana vilahtaa Fanni-äitikin )metsän keskellä 18.6.2010.
 

 

 
Posted by Picasa

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Raisusta MVA

Tänään Vantaan ryhmänäyttelyssä Raisusta - Fannimer Annie - tuli uusi Suomen muotovalio, tuomarina Veli-Pekka Kumpumäki. Hän tykkäsi Raisusta kovasti ja kehui miellyttävästä luonteesta. Hienoa hienoa, jo kolmas Fannimer-muotovalio muutaman viikon sisällä.
Jäimme vielä ryhmäkehään, josta ei tietenkään ole paljon kerrottavaa. Javier Fernandes silmäili nopeasti Raisun ja se oli siinä. Raisu kuitenkin esiintyi sielläkin oikein mallikelpoisesti.
Kuvia yritän saada sitten ensi viikolla blogiin, kamera jäi nimittäin taas kotiin.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Kuvia Fyrasta

Tässä kuvia Fyrasta, tuoreesta muotovaliosta!
Kuvaajana Johanna Kuusi.