lauantai 29. maaliskuuta 2008

Muutama sana astutuksesta.

Alotimme astutusyritykset todella aikaisin, jo 8:nnen juoksupäivän paikkeilla. Fanni oli silloin todella kiinnostunut Rönnistä, päästi jopa hyppäämään selän päälle muttei "pidemmälle".
Päiviä kului ja mitään merkittävää ei tapahtunut. Yritimme pitää koiria irti ja hihnassa, ulkona ja sisällä..ei tulosta. Lopulta menimme Anun kotiin, päiviä juoksun alusta takana jo 13-14. Siellä Rönni rohkaistui ja Anun, Saran ja minun avustuksella hoiti homman mallikkaasti. Vielä kahtena seuraavana päivänä uusiksi ja eikun odottamaan...
Nyt vain mietityttää, oliko Fannin juoksu kunnollinen ja oliko ajoitus oikea, menikö liian myöhäiseen ajankohtaan ja kaikkea muita mahdollisia epäilyjä..Täytyy uskoa, että kaikki sujuu tai jos ei niin joskus uusiksi, niinhän se menee.

Onneksi tässä lähellä on ne Tiinan tai oikeastaan Reetan ihanat pennut, siellä voi tarvittaessa käydä pentukuumetta hieman lievittämässä. Vaikka kohta nekin jo lähtevät omiin koteihinsa, niin se aika rientää.
Ja taas sama lopetus, pitänee vain odotella. ..
Koirille pitäisi olla muuten oma raskaustesti, niinkuin ihmisillä on. Olisi varmaan ulkopuolisista hauskan näköistä katsella kun omistaja juoksee nartun perässä ja yrittää osua puikolla pissaan..
Posted by Picasa

3 kommenttia:

mervi kirjoitti...

Meillä ainakin kasvattajan peruskurssilla painotettiin astutus ajankohdassa sitä, että kun narttu antaa astua on oikea hetki.

Toivotaan että homma onnistui! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ei teillä nyt ainakaan ohi ole mennyt kun niin aikaisin aloititte tapaamisen. Yleensähän koirilla on tärpit 13-14 päivinä ja nartun juoksu taitaa aina mennä emän mukaan. Vielä saitte uusinnatkin moneen otteeseen joten nyt vaan odotellaan :)

Hyvä tuotekehitys idea tuo raskaustesti ;D Ei muuta kuin ideat kehiin ja patenttia hakemaan ;)

-Mervi T- kirjoitti...

Hei!
Joo, astutusajankohta vaikutti oikealta, Fannin kiinnostus vain hiipui juuri niinä päivinä ratkaisevasti, siksi epäilys. Onneksi Rönni oli kuitenkin innoissaan. Kyllähän ne koirat itse tietää niinkuin sanoitte.
Me vielä Anun kanssa ajattelimme, että koirat yhteen ja heti onnistuu. Ei mene kaikilla ihan niin..
Tänään olin kaitsemassa hetken Reetan pentuja, ihania otuksia.
Parhaimmillaan nyt kun jaksavat seurustella ja leikkiä.
t. Mervi