sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Kennel Fannimer

Vihdoinkin oli minun anottu kennelnimi Koiramme-lehdessä, laitoin hakemuksen jo viime vuoden puolella ja jännitin kerkeääkö nimi tuleville pennuille. Saisihan nimen lisätä jälkikäteenkin, mutta hyvä näin. Kukaan ei sitten saa valittaa nimestä jotta se ehtisi kesäksi minulle...

Olin viikon työn takia poissa kotoa ja ajattelin kotiintullessa, että ihanaa, varmaan näen muutoksen Fannissa. Toisin kävi, ihan sama typykkä vielä. Jälkikäteen kuulin mieheltä, että oli Fanni oli jossakin välissä viikkoa hieman oksennellut...toivottavasti oli sitä "pentuoksentelua", ruokahalu ainakin on kadonnut.Ultra pitää kyllä varata parin viikon sisällä että saamme varmistuksen pentuasiaan.

Oli hauska tulla reissulta kotiin, näki taas kaikki kodin epäkohdat mitä pitäisi korjailla. Imuri, lattiarätti, turhat tavarat ja Millen karvat saivat kyytiä. Milleä en enää nypi, koneella vedän typykän lyhytkarvaiseksi. Kesällä karva taas kasvaa ja syksyllä sama uudelleen. Helppo homma muttei aina niin kaunista lopputulosta. Millen karva rupesi vain olemaan niin tiukassa etten jaksanut enää sitä kunnolla nyppiä, siitä tämä siirtyminen koneeseen. Fanninkin eturinta on todella ilkeä nyppiä, kyljistä karva irtoaa kyllä helposti.

On muuten ollut aika outo olo, kun lauantaina jäi kännykkä töihin enkä saa sitä haetttua ennenkuin vasta maanantaina. Aika riippuvaiseksi olen puhelimesta tullut. En edes muista ihmisten puhelinnumeroita jotta voisin poikien puhelimeilla soitella. Pitää etsiä vanha puhelinmuistio ja päivittää sen tiedot heti ensi viikolla jos joskus muulloinkin käy näin hassusti.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Muistaakseni mulle tuli nimi heti kahden viikon kuluttua kun valitusaika oli mennyt umpeen. Pikaisesti ne laittaa paperin postissa että kennelliitto saa rahansa :) Siinä vaiheessa se ei kyllä enää kestä.

Mulla on kanssa jäänyt puhelinpari kertaa viikonlopuksi työtakin taskuun. Kieltämättä orpo olo, masentavinta on ollut maanantaina kun on huomannut ettei kukaan ole kaivannut koko viikonloppuna! :D

Fannin osalta eletään jännittäviä aikoja :)